Päivä valunut kotona lojuessa. Amulla unta tosi pitkään. Siirryin illalla keskarin huoneeseen ja jätin Ollin valtaamaan meidän vuoteen. Nuhasena se kuorsaa välillä tosi äänekkäästi.

Sunnuntain kunniaksi saunottiin päiväsauna jonka jälkeen Olli lähti kuskaamaan poikaa opiskelupaikkakunnalle. Olli teki myös päivän ruuan. Mun suorituksiinii on kuulunut vain eilinen siivoaminen ja pyykin pesu. Kädet kaipaa punttijumpaa. Ne puutuu öisin jatkuvasti. Omaa laiskuutta kun en ole tullut jumpanneeksi.

Nuorin sanoi että käydään liian harvoin sukulaisissa, varsinkin kattomassa vanhuksia, kun ne kuolee kohta. Tottahan se toki on. Huomenna alkaa arki täysillä. Illalla lentopallo Ollin kanssa ja keskiviikko ohjelmisoon on tullut jälleen näytelmäharjoitukset. Isä liittyi samaan porukkaan. Eka kerta kun mulla ja isällä on joku yhteinen säännöllinen juttu. Ja vielä ilman äitin läsnäoloa. Vaikken enää mitään kaunoja kanna äitiäni kohtaan, mutta tosiasia on että se vie läsnäolollaan huomion kaikilta muilta. Sitä tapaan mielelläni muissa merkeissä.

Porukoilla on ollut kissa muutaman kuukauden. Niillä on ollut aiemmin koira vuosikymmeniä, mutta kissasta ne ei ole tykänneet. Ne jätti jopa lintujen talviruokinnan välistä kissan vuoksi. Itsekään en viitsi edes aloittaa talviruokintaa, kun lintulaudasta tulee kissojen pikaruokabaari. Parempi että lintuset hakeutuu turvallisemmille lintulaudoille silloin kun vielä ruokaa löytyy.

Yritän saada nyt nuo 2 mirriä pysymään tallessa mahdollisimman pitkään. Pidän ne öisin sisällä. Tarkoitus olisi leikkauttaa Neiti kevään aikana ja poistattaa Kollilta piilopalli samoihin aikoihin. Toinen siltä on jo viety. Niillä on kummallakin oma luonteensa. Kolli on laiha, iso, itsenäinen, etäinen ja varovainen, Neiti on sosiaalinen sylissä kiehnääjä, pieni ja pyöreä, perinteisen kissan värityksellä, Kolli pyytää maukumalla isolla rumalla äänellä ja Neiti tulee jalkoihin pyörimään ja hosuu pikku tassuillaan jos tahtoo jotain. Kumpikaan ei raavi ja antavat käsitellä itseään.

Keskenään niillä on ihan omat kissajuttunsa. Hurjaa painia pehmoisilla tassuilla ja hellin hampain. Kun neiti tuli meille, se oli 3kk.n ikäinen ruipelo ja Kolli siitä muutaman kuukauden vanhempi. Neiti oli noin 1/3 kollin koosta. Kun ne tutustui toisiinsa noin viikon kuluttua, iso kolli hivutti itsensä Neidin viereen ja alkoi imeä lutkuttamaan neidin korvallista. Nytkin se tekee sitä vielä toisinaan. Vie vähän kovan kollin katu uskottavuutta.

Olin jo luvannut itselleni että kun vanhoista lemmikeistä aika jättää en uusia ota. Vaan kyllä niistä on niin paljon iloa seuraa ja kodikkuutta että pitää vähintään tuollaiset olla.

Käväisin puolenhehtaarin metsässä ja tulin huomanneeksi että kenties lääkityksellä on osuutta nykyiseen hyvinvointiini. Jossain vaiheessa aloitin mielipuolipillereiden käytön ja olen jatkanut sitä sinnikkäästi. Tällähetkellä annos on todellakin puoli pilleriä ja jos tämä elämän sietämätön keveys on niiden ansiota, niin nappia huuleen vaan.

Eräältä hoitoalan ammattilaiselta sain ensimäiset nappini ja kehtasin myöntää ääneen että kyse on ihan oikeasta masennuksesta eikä vain hävettävästä oikuttelusta. Jotenkin hämmentävä ajatus, että se kuunteli mun onnettomia ruikutuksia elämästä jossa oikeastaan mikään ei ollut kunnolla pielessä samalla kun se ite kävi syöpähoidoissa. Itse asiassa mun hoitoni tuntui jäävän vähän kesken kun aikoja peruuntui sellaista tahtia että annoin viimein olla. Olin jopa loukkaantunut siitä ja oletin että se taitaa vähän vältellä mun tapaamisia, kunnes näin sen kuolinilmoituksen lehdessä. Aika pitkälle vietyä välttelyä jos se siitä oli kiinni.

Kolesterolit on korkeella. Testimielessä olen nyt ottanut viikon verran 2cl viskiä (sain 40v lahjaksi ja on ollut Ollilta piilossa kaapissa vuosia, kun alkoi vajeneen omia aikojaan..) ja kun se loppui siirryin punkkuun. Aion sijoittaa konjakkipulloon joku päivä. Mun elämässäni on ollut niin paljon raittiita päiviä että suorastaan V***taa jos niiden takia kuolen aikasemmin johonkin rasvatautiin. Jos elämä sen vaatii niin alan vaikka käyttämään viinaa. Epäilen että alkoholisoitumisen riski on mun kohdalla häviävän pieni. Jos tilanne tuntuu muuttuvan, lopetan itsehoidon.

Onpa aikaa kulunut sitten viime päivityksen. Kesän jälkeen olen saanut lopetettua yhden koulun ja toista en ole vielä aloittanut. Yrittäjän ammattitutkinto on vielä näyttämättä. Työpaikka on ja vielä sellainen jossa viihdyn. Eläimet on osa elämää läheisesti, vaikken enää navetoita kiertelekään. Perheen jäsenenä on 2 nuorta kissaa, vanha kissa ja koira ovat poissa keskuudestamme.

Jonain päivänä autoillessa mietin kuinka olenkaan päätynyt tähän pisteeseen missä elämä on näinkin tyydyttävää. Kuinka olen siirtynyt masennuksesta täyteen elämiseen sellaisten asioiden parissa jotka on mulle mielekkäitä. Kuinka voin herätä aamu toisensä jälkeen innokkaana lähtemään liikkeelle. Ja oli aika kun kuvittelin että elämäni on ohitse. Kun tunsin sekä kehossa että mielessä ettei mitään ole enää edessä.

Tästä kohtaa katsottuna muutos parempaa on alkanut siitä kun tunnistin mitä minä haluan ja uskalsin lähteä tekemään valintoja sitä kohti. Aikaa on vierähtänyt 10v. Eikä siinä vielä kaikki että tunnen itse eläväni täyttä elämää, ohessa on kehittynyt 3 pentua lähes aikuiseksi ja niidenkään elämässä ei ole toistaiseksi mitään sellaista minkä takia olisin yleettömän huolissani.

Tässä elämässäni en kihise raivosta, en jatkuvasti varaudu pahimpaan, en latista toiveitani, mietin mahdollisimman vähän menneitä ja tulevia, luotan siihen että asiat järjestyy, uskallan uskoa kaikesta parasta mahdollista ja en koe tarvetta muuttaa itseni ulkopuolella tapahtuvia asioita. Juuri nyt minä OLEN tässä keskellä kaikkea ja sitä ei mikään voi muuttaa.

Nyt alkaa väsyttää, onneksi huomenna alkaa uusi työviikko. Tässä on vedetty nyt läjä velvollisuuksia nippuun ja viskattu menneisyyteen. Edessä on viimeinen työviikko ennen viikon kesälomaa. Siitä onkin aikaa kun en ole viettänyt kunnon kesälomaa.

Tyttö pääsi ripille, huolimatta siitä että:

- toinen kakku oli sisältä raaka, molemmat kakut ihan liian märkiä,

-kahvinkeitin hajosi pari viikkoa sitten, eikä uutta ole hankittu,

-kaasu loppui kesken sopan keittämisen,

-patterit oli loppuneet sekä kamerasta että koko kämpästä,

-anopille aiotut gluteenittomat tarjoamiset ei sitten olleetkaan gluteenittomia,

-vesiraana alkoi kusta saumasta,

-kukaan ei muistanut pistää vessaan pyyhkeitä,

-pönttö liruttaa niin pahasti että säiliö pitää ruuvata kiinni käytön jälkeen,

-ulkotilat jäi siivoamatta,

-poika ei ollut kotona,

-juhlakalun koltussa ei hinkselit pysyneet paikoillaan,

-minä kerkisin käydä vain hätäseen suihkussa, mutten kerennyt edes tukkaani laittaa, saati naamaa,

-muurahaisia vilisteli pitkin lattioita ja kissa kantoi viimehetkeen saakka saaliitaan tytön matolle.

Osallistujia oli vähän, mutta riittävästi. Multa vain alkaa olla puhti poissa näiden bileitten järjestämisen kanssa, varsinkin kun aikaa oli vain muutamana iltana töiden jälkeen ja lauantaina. Välissä vetelin teatteriesityksiä. Onneksi esiintymiskausi lopetettiinkin jo perjantaina, poiketen aiemmista suunnitelmista.

Tää nykyinen elämäntapa ei paljon löysää anna, miten mä aina ajaudun jaksamiseni äärirajoille?? Tai siten mun jaksamiseni hiipuu vuosi vuodelta.

Nyt on otettu ensimäinen viikko tuntumaa traktorihommiin. Toivon mukaan siemenet on pellolla suht tasaisesti. Vaihdekepit alkaa olla tuttuja, kuten myös ajolinjat ja traktorin kääntösäde.

Tuntuu mukavalta että mua odotellaan jo takaisin varsinaiseen työhöni. Mun elämääni kuvaa tällähetkellä parhaiten sana rikas. Vain rahaa puuttuu, mutta sehän ei tuo onnea eikä elämänlaatua. Näin on ihan hyvä :)

Se tuntuu pitävän paikkansa että elämässä on ne asiat vallitsevia, joita itse ylläpitää. Jos miettii pahoja ja kurjia juttuja, elämä on sellaista. Kun keskittyy hyviin asioihin, elämä on hyvää. Tai sitten silloin kun asiat on päässä hyvin, ei pieniä epäkohtia edes huomioi, tai ne jättää omaan arvoonsa. Kiva kun nyt on vara valita. Silloin kun pää on mustaa täynnä, siihen ei ole varaa. Hienoa että sain kokea tämänkin elämänvaiheen!! Ja materiaalisella tasolla kaikki on ennallaan. On tää elämä jännä juttu..

Voi hyvä aika, mikälaisen selviytymissopan olen ympärilleni kehitellyt. Tässä alkaa nyt olla niin monta projektia täysillä käynnissä, etten tiedä mitä kaikkea olisi järkeväää tehdä ja missä järjestyksessä.

Projekti yksi, vakituinen työpaikka. Se oli juuri sitä mitä hain ja halusin. Opiskelu työtehtäviin vielä vaiheessa kaiken tämän ajan jälkeen. Uutta opittavaa ja vanhan omaksumista riittää. Rakentavaa palautetta saan säännöllisesti.

Projekti kaksi koulu. Sinne suoritettavat etätehtävät vievät oman aikansa, kuten myös itse asian oppiminen. Ulkoläksynä miljoona koirarotua.. Vieläkään en ole päässyt työssäoppimispaikalle suorittamaan tehorypistystä itse homman hanskaan ottamiseksi. Syynä osittain työpaikka ja sen vaatima panostus. Koulussa myös yrittäjätutkinnon suorittaminen. Pikkuhommahan se on perehtyä yrityksen perustamisen saloihin teoriassa..

Projekti kolme näytelmä. Replojen pitäisi olla jo takaraivossa. Harjoittelutahti kiihtyy ennen esityskautta. Herra armahda kun sain miltei pääroolin!!!

Projekti neljä pellon käsittely. Lupasin, jo ennen kuin sain vakkari paikan, tehdä kaverille peltohommia keväällä. Ajankohta on nyt käsillä. Homma on mulle ennestään tuntematon. Olen mä nyt pari traktorikurssia käynyt läpi, mutta ihan oikean työn tekeminen ja tuloksen aikaansaaminen on eri juttu. Sain kaverilta kirjan jota tutkimalla saan teoriapuolesta jotain käsitystä. (millä ajalla???) Samaan aikaan töissä on paniikki tilanne, kun avustajat on kaikki yhtäaikaa koulutuksessa ja ties missä. Huono aika poistua paikalta, vaikka tiedossa se on ollut kuukausia.

Projekti viisi, perhe. Olisi se aika vuodesta kun viimeinen pentu käy rippikoulun. Samalle viikolle sattuu työtä, näytelmäharjoituksia ja kenraalit, loppurypistyksenä yhdelle päivälle rippijuhlat ja näytelmän esitys. Vois ressata jos miettisin.  (siivous, tarjoilut, vieraat, aikataulutus..??) Kirkossa en aio esittäytyä tälläkään kertaa.

Kaiken kruunaa akuutti rahapula. Tyhjästä voisi nyhjästä rahaa keskarille ranskan matkaan, nuorimmalle rippipukuun, sukulaiselle synttärilahjaan, pentujen vuokrakämppään, puhumattakaan siitä että Ollilla ei ole enää ehjiä vaatteita, kuten ei pojallakaan, pari pentua tarttis silmälasit, kuin myös minä, kolmannellekin lasit on hankittava todennäköisesti parin vuoden sisällä. Lisä tienestejä ei irtoa edes ahteria kauppaamalla, kun on tuo ulkoinen habitus sen verran halvan näköinen.

Kaiken tämän keskellä luotan siihen että kyllä elämä kantaa, yksi asia kerrallaan, eikä lopun viimein mikään ole kovin vakavaa. Istun iltaisin pihalla tupakilla ja hengittelen kevätilmaa savun joukossa. Kuuntelen kun linnut kirkuu ja puut suhisee tuulessa. Niillä ei ole kiire minnekään, aina on vain tämä hetki, ja tässä hetkessä yritän elää minäkin. Se rauhoittaa kummasti :D

Äiti pääsi yllättämään. Se otti eilen yhteyttä ja halusi että käytän sitä lähicityssä vaatekaupoilla kun mulle sopii. No mulle sopikin yllättävän nopeasti, eli tänään.

Matkalla sain tietää että shoppailun kohde olenkin minä. Se oli listannut kamppeita joita lehden mukaan kaikilla naisilla pitää olla vaatekaapissaan. Nyt mulla on sitten pitkä ja lyhyt musta hame, pari jakkua ja juhlavampi paita sekä uudet rintsikat. Myös juhlavat korkokengät kuului ostoslistaan. Sukkahousut jäi ostamatta vaikka ne olisi olleet olennainen osa mun vaatekaappiini. (Äidin mielestä) Äiti on joskus kokenut mun puolestani jotain häpeän tapaista kun olen ilmestynyt sukujuhliin ilman sukkahousuja (paholaisen keksintö koko kapistukset!!!)

Kieltämättä oli ehkä jo aikakin hankkia tuollaisiakin vaatekappaleita. Farkut ja kauhtuneet t-paidat ei ehkä ole päälle 4-kympppisen yllä mikään juhlien somistus. Toisaalta eipä nuita juhliakaan ole kovin paljon ollut.

Huomenna pääsen testaamaan uutta tyyliäni sukulaispennun synttäreille. Ja äitin eläkekukkaro on huomattavasti kevysempi vanhan ihmisen kannella. Toisaalta jos se tykkää yhtä paljon törsätä mun vaatteisiini kuin mitä minä tytöilleni, niin lienemme molemmat saaneet jotain. Me lähdetään huomenissa ostamaan omalle tytölle polkupyörää rahoilla joita ei ole.

Kiireinen elämä jatkuu. Ensimäinen koulukeikka heitetty ja sen jälkeen pistin hankintaan kasan rompetta jolla pääsen hommaan kiinni. Ensi viikolla lienee minimirojut kasassa. Asiakkaita olisi jo pienen jonon verran. Koulun tavoitteesta olen jäljessä, kun ei ole ollut millä tehdä. Ensi viikonloppuna käyn saamassa lisää oppia.

Töissä näyttää siltä että kävin ilmoittamassa itseni pois työvoimatoimistosta. Menen sinne takasin sitten jos/kun tilanne muuttuu.

Olen palannut niille juurille, joista lapsena haaveilin. Pitkä lenkki piti kiertää, ennenkuin osasin hakeutua sellaisten asioiden pariin jotka ovat minulle ominaisia. Ehkä lenkin varrelta tuli kuitenkin mukaan asioita jotka laajentavat näkemystäni. Nyt kun olen löytänyt kutsumukseni on niin helppoa paneutua asioiden oppimiseen ja omaksumiseen, kun ne ihan oikeasti kiinnostavat.

Ajankohtakin taisi olla viimeinen mahdolinen. Jos olisin jättänyt homman myöhempään, olisin ollut  armottoman ikärasismiin armoilla. (Saatan olla jo nytkin..)

Eilen iltana kävin pitkästä aikaa alkoholin kanssa kapakissa. Edellisestä kerrasta on niin kauan etten muista. Kuukausia kumminkin. En juonut itseäni pöydän alle vahingossa.

Kyllä on elämä nykyään pirun kiireistä. Töitäkin saan vaihteeksi tehdä, palkassa sitä ei juuri huomaa. Kouluun hain, kävin haastattelussa, heittäydyin epätoivoon suuren hakijamäärän ja pienen sisäänpääsijämäärän edessä. Turhaan. Pääsin sisälle :D Riemun tunne oli suuri. Kodin, kaksien töiden, alkavan koulun ja lentopallo harrastuksen lisäksi kesä ja näytelmän ensi-ilta lähestyvät säälimättömästi.

Ollin kanssa etenee ihan mukavasti, kun emme ole liikaa yhdessä. Sen ajan minkä olemme, yritän elää sovussa. Eikä se ole vaikeaa. Ihan hienoa että tässä iässä olen aloittanut uuden elämän, joka sisältää sellaisia asioita jotka olen itse valinnut elämäni sisällöksi. Se muuttaa kummasti sitä miltä koko maailma näyttää. Suosittelen lämpimästi!

Perjantai oli jännä päivä. Heräsin kotona rauhassa 3.n työaamun jälkeen. Facessa näpätessä M lähetti mulle viestiä, jota en saanut, kun kone alkoi jökkäileen, mutta soitti sit mulle ja kysyi pääsisinkö laittaan sen tukkaa ja namaa, kun on lähdössä miehensä kanssa tuttavan häihin muutaman tunnin päästä. Tein vähän kotipakollisia ja lähdin liikenteeseen. Postilaatikolla törmäsin postinjakajaan ja tein sen kanssa vaihtarit ikkunan kautta, annoin lähtevän kirjeen ja sain päivän postit. En ole vielä koskaan tähän mennessä osunut postin kanssa yhtä aikaa laatikolle vaikka ollaan oltu täällä jo reilut 10v.

Kaverilla tunnelma oli rento huolimatta kiireestä ja vastoinkäymisistä. Naurua riitti. Pistin sille kireän nutturan pään päälle ja näkymättömät meikit naamaan. Ja mä olen ollut yleensä naisporukoiden äijä, eli se joka vähiten tietää meikeistä ja karvoista..

Lähdin jatkamaan omia päivän kuvioita, eli kysymään jo noin 4.nnen kerran jakajaa nettitikulle, että nuorinkin pääsisi kannettavallaan nettiin tän pöytäkoneen lisäksi. Nyt se oli viimeinkin tullut ja samalla kun sitä asenneltiin sain kännyyn tekstiviestin että koiran tuhkat on noudettavissa. Hain ne samasta rakennuksesta siinä odotellessani. Sain siis hoideltua 1 pitkään roikkuneen asian ja 1 yllättäin järjestyneen asian yhdellä kertaa. Siitä oli helppo jatkaa ruokakaupan kautta kotiin.

Nuorimmalle oli koskettava paikka kun näki tuhka-astian. Mä olen joskus miettinyt että ei ne varmaan ole "oikeat" tuhkat niissä uurnissa, mutta kyllä toi meidän 40kg.n (elopaino) astia painoi huomattavasti enemmän kuin vieressä ollut alle 20kg.n (elopaino) loota. Kieltämättä herkisti vähän minuakin kun sanoin tytölle että ripotellaan sitten kauniina kesäpäivänä tuhkat pihaan, niin L pääsee vapaaksi lootastaan. Tyttö sanoi että sillä on koko päivän ollut tavallista enemmän L mielessä ja sitä ollut ikävä. Ja sit mä toin sen tuhkat mukanani, se pisti sen itkemään. Mä sanoin että ehkä L.n henki oli sen vierellä tän päivän kun tiesi että tuhkat on matkalla kotiin. Mistä noista tietää suuntaan tai toiseen. Vaan sen verran noita telepaattisia sattumia on silloin tällöin että kyllä jotain muutakin on kuin tää silmin nähtävä, niin uskon.

Töitä on tarjoiltu tämänkin vuoden puolella. Navettaa parit pienet ja klinikkaa jopa pari viikkoa putkeen. Olo on kuin voittajalla, kun ihan kotoa kysellään töihin :) Koulusta ei ole vielä kuulunut mitään. Isosti toivoisin pääseväni..

Perinteinen joulu meneillään. Koko perhe kasassa. Päivät alkaa myöhään ja kukin saa möyriä peitoistaan silloin kun tahtoo. Tulia pidetään päivittäin takassa ja leivinuunissa, että sisällä tarkenee hillua kalsareissa. Aika kuluu telkkarin, tietokoneen ja välillä jonkin seurapelin äärellä. Ruokia on kerättynä takkahuoneen kylmälle lattialle josta niitä saa hakea halutessaan. Osa ruuista on jopa jäässä. Välillä joku urhea uskaltautuu ulos tekemään jotain pientä. Minä kävin eilen vähän lapioimassa lunta ja hain puita. Poika kävi kolaamassa jäältä lunta ja Olli lumesi taloa. Itse toivon että näiden päivien tarkoitus on minimoida pakollisten asioiden määrä.

Itse katselin eilen ihan vapaaehtoisesti vähäisiä paperiasioitani. Maksoin kassan laskun, keräilin kasalle papereita joista pitää saada kopio edelleen lähetettäväksi. Maanantaina voin tarttua niihin.

Koulun päättäjäisetkin tuli käytyä. Kaikki eivät vielä saaneet päättötodistustaan suorittamatta jääneiden kurssien takia. Minä sain. Kaikki aineet 3 ja stipendi menestyksestä. Wohoo!! Itse sisälläni tiedän etten ollut paras läheskään kaikessa, mitä käytäntöön tulee. Tein vain läksyni tunnollisesti. Ja läksyissäkään en ollut kiitettävän 10 arvonen, kuin en myöskään suorittamissani teoriakokeissa. Silti oli ihan mukava tunnustus niistä asioista joille annoin kaikkeni. Kurja että koulu loppui. Eläin asiat on minun juttuni ehdottomasti.

Nyt vain teen kaikkeni että pääsisin seuraavaan kouluun!!

 Flow loppui. Sen jälkeen olen pessyt pyykkikoneessa yhden kännykän, hukannut  ja noutanut kymmenien kilometrien päästä toisen, pistänyt auton pakoputken takaisin kannattimiinsa, kärsinyt puutuvista käsistä ja epämääräisestä ärtymyksestä.

Olen myös ollut ilman tupakkaa vajaan viikon, jonka aikana koira muuttui lopetuskuntoiseksi. Nuorimmaisen kanssa houkuteltiin takapäätä raahuna perässään vetävä "vasikka" omin jaloin lopetushuoneeseen, että sen viimeiset hetket olisivat olleet mahdolisimman normaalit. Ja olihan ne. Omalle petilleen nukahti raskaasti kuorsaten samalla kun porukalla rapsuteltiin sitä lempi paikoista. Sitten kaveri jätesäkkiin, pakkaseen ja odottamaan tuhkaukseen toimittamista. Kotipiha täynnä isoja tassujälkiä ja nurkat irtokarvoja. Kyllä se laittaa raavaankin naisen itkemään, kun pitää päättää uskollisen, positiivisen, lempeän, herkän, aran ja aina iloisen kaverin tappamisesta.

Ja sitten alkoi joulun valmistelu.

Suunnitelmat pysyneet samana, mutta käytännössä mikään ei ole vielä muuttunut. Olen kyllä pyytänyt ex harjoittelupaikasta todistuksen liitettäväksi hakemukseeni, jonka olen jo väsännyt. Ainakin alustavan. Odottelen myös vielä päästötodistustani koulusta.

Töitä tulikin vähän enemmän viime kuulle. Tässäkin kuussa joitain päiviä. Keho sanoo kyllä jo että ei yhtään enempää. Kädet puutuilee ja tuntuu välillä voimattomalta ja sormia kramppaa. Yritän pitää kuntoni edes jonkinlaisessa kuosissa tulevaisuutta varten. Venyttelyt auttaa pahimpiin vaivoihin, enkä ole läheskään yhtä kankea kuin pari vuotta sitten pahimmillaan.

Tänään vietän vapaapäivääni siivoamalla ja myöhemmin haen koululaiset kotiin viettämään pitkää viikonloppua. Tänne tulee jälleen teinikaaos, että siivoaminen onkin hyvä idea..

Näytelmä lukutauolla. Ei ole kyllä tullut juurikaan luettua. Ehkä sitten joululomalla. Syytä olisi kyllä paneutua teksteihin oikein huolella, niin paljon mulla on sanottavaa.

Henkinen elämä sekä ihmissuhteet on oikein hyvällä mallilla. Ollista ei ole pahaa sanaa sanottavana, joka johtuu lähinnä oman asenteeni muovaamisesta. Sitä myötä lienee myös Ollin helpompi olla mukava takasin. Näin se elämä ja tilanteet muuttuu todella huonosta ihan hyväksi, kunhan vaan jaksaa odottaa ja luottaa ja syödä mielialapillerinsä.

Taidan tästä hyökätä takasin imurin varteen. Pyykkiäkin ajattelin vähän pyöritellä. Narulla notkuu kuivia, koneessa märkiä ja pyykkikopassa likaisia. Kaikkea löytyy.

Voi ärsytyksen huippu! Että voi ottaa välillä pattiin koira, joka roikkuu jaloissa ja joka kävelee vastaan jatkuvasti menee minne hyvänsä. Ihan kuin täällä asuisi 10 vasikan kokoista elukkaa. Jos siitä kuvittelee pääsevänsä hetkeksi eroon laskemalla sen ulos, haluaa se 20s kuluttua takasin sisälle. Ja kuolemisesta ei tietoakaan. Linnoittaudun makuuhuoneeseen ja OVI MENEE KIINNI!!!

Viimeinen näyttö ohi. Liiketoimintasuunnitelma lähti maailmalle K3.na. Vielä saattaa olla tulossa yksi koulupäivä, mutta mitään näyttöjä ei ole enää. 

Illalla näytelmän harjoittelua. Jokunen navettatyöpäivä buukattu kalenteriin. Muutoin suht hiljaista. Keväällä alkava koulutus olisi kutsuva, sisään pääsy voi olla vaan hankalaa, kun 12 otetaan. Rahallisesti en ole vieläkään kovin kannattava tälle perheelle. Ehkä vielä joku päivä :)

Toisiksiviimeinen näyttö ohi. Ehdotus lähti K3.na!! Jiihaa!!! (huolimatta siitä etten ollut ollenkaan täydellinen..)

Uusia koulutus suunnitelmia päässä ja siihen mahdollisia jatkoja. Olen tutkinut ja tiedustellut ja tällä hetkellä jossien ja sittenkun:ien kanssa homma vaikuttaa selvältä :)

Huomenna toivottavasti näytelmä treenit. Kiva!

Pari päivää koulua takana. Hevosteltiin oikein urakalla. Keskiviikkona oli kauan odottamani issikka vaellus. Meitä oli 10 henkeä jotka samottiin pitkin maita ja mantuja. Mulla oli vanha tamma, jonka jalkoihin ja päähän luotin enemmän kuin itseeni. Annoin vain pitkiä ohjia ja keskityin pysymään selässä, kun kavuttiin pitkin rinteitä. Töltti taisi jäädä yritykseksi, meno tuntui vain ravilta. Laukan kyllä tunnistin ja siitä nautiskelin. Maasto ratsastus oli kyllä suuremmoista!!! Harmi että on niin hintavaa. 4 tuntia kustantaa 70e.

Tänään seurattiin eräällä tallilla ruotsalaista hevoshammaslääkäriä työssään. Virittelin pari englanninkielistä keskusteluakin sen kanssa, muttei ollut mun vahva laji. Ainakaan tänään. Nähtiin kumminkin miten homma toimi. Yleensähän hevosten hampaista vain raspataan terävät kulmat pois. Tuo tohtori hioo ne muutoinkin uuteen kuosiin, etuhampaita myöten, ja suorittaa hampaiden poistotkin. Yhdeltä varsalta se nyppi tapaturmaisesti murskaantuneet etumaitohampaat, sekä sudenhampaan juurineen. Virallinen suomalainen eläinlääkäri rauhoittaa eläimet toimenpiteen ajaksi, mutta ne kyllä seisoo omilla jaloillaan.

Koulusta suikkasin suoraan M.n luo ja putsattiin sen kanssa parin päivän kuonat niiden 4.n hevosen pilttuista. 5.s jätettiin hoitelematta, kun siellä olevan orivarsan liikutteleminen oli meille liian vaativaa. Mulle on sovittu hevosnäytön päivä ja varasin itelleni ajan yritysneuvontaan toisen näyttöalueen tiimoilta. Josko vielä joku päivä valmistuisin kunnialla.

Nyt kotona väsyneenä mutta onnellisena. Tai ainakin väsyneenä. Niin ja kai sitten onnellisenakin, kun ei kovin onnettomaltakaan tunnu.

4.n päivän navettaputki meneillään. Pääsin vaihteeksi ihan uuteen paikkaan, siis itselleni uuteen. Yhden opastuksen jälkeen olen saanut touhuta itsekseni.

Olen käynyt M.n luona tyhjentelemässä pilttuita sillointällöin. Tavoite olisi päästä joku kerta hevoseenkin käsiksi, kunhan saisi aikatalut ja kelit sopimaan niin että voitais hoidella hevostouhut ensin yhdessä. Sitten voinen käydä yksinkin ratsastelemassa kun huvittaa.

Issikkavaellus onkin vielä edessä. Se siirtyi seuraavalle lähijaksolle. Koulu lähenee uhkaavasti loppua.

Kävin harjoittelupaikassani tekemässä ihan oikeasti töitä 3.n päivän ajan. Palkka ei ole kaksinenn navettaan verrattuna, mutta muita etuja on työssä sen verran että kallistun sen puolelle.

Nyt pitää lähtee tallin siivuuseen, että kerkiän ottaa nenäunet ennen iltanavettaa. Sitten onkin enää yksi aamu jäljellä..

Aloitin tänään syksyn kunniaksi uuden käsityöharrastuksen. Ostin kaupasta Rizla ja Pall Mall tuotteita ja kyhään niistä suuhunpantavaa. Kaverin kanssa oli puhetta että voisin valmistaa nyt itse joululahjatkin koko suvulle. Käsintehdyt kun on aina arvokkaampia kuin valmiina ostetut :)

Huomenna menen katsomaan hevosia. Olisi korkein aika opetella edes jotain niiden käsittelystä. Ensi viikolla on taas teoriaa, enkä ole laittanut tikkua ristiin hevosenhoidon eteen. Mitä nyt koneella näppäsin kotitehtävän, mutta se ei paljon hevosen käsittelyssä auta. Ehkä koulussa toteutettava issikkavaellus auttaa siihen asiaan jotain. Sitä odotan innolla. Ja tietysti huomisia hevoskokemuksia.

Kotona tyhjänpanttina kökkiminen passivoi. Kun on jotain järjestettyä toimintaa, on mieli paljon viereämpi. Siinä mielessä työharjoittelu oli hyvää aikaa. Kumpa pääsisin sinne ihan oikeasti töihin sitten kun koulu on ohi...

Kesän jälkeen kaveri lähti toimistolta ja siihen taisi loppua mun lomituksenikin. Ihan sama oikeestaan. Mulla on nyt niitä kassan päiviä jonkinverran takataskussa, joten niillä porskitaan. Klinikalla on ilmeisesti kiirettä pitänyt, mutta eri asia on palkkaako ne sinne tekijöitä. Palkkakustannukset on kumminkin aika iso menoerä.

Olli porskii omissa hommissaan välillä pidempää ja välillä lyhempää päivää. Mieliala ei ole kamalasti paskaantunut, mutten senpuoleen ole luopunut lääkityksestäkään. Enkä nyt meinaa luopuakaan siitä puolikkaasta pilleristäni. Terapia tyssäs, peruivat niitä aikoja niin monta kertaa, eikä uutta tullut tilalle jotta viimein tajusin olevani ilmeisesti liian terve. No ei mulla mitää isompia vaikeuksia ole nyt ollutkaan. Pieni pelko vaan siitä että uppoan jossain vaiheessa samaan suohon takas, kun en täysin tiedä miksi sinne alunperin hautauduin. Tai itseasiassa mä kahlasin siellä koko aikuisikäni. Nyt olen ollut vasta vuoden(???) maanpinnalla.

Noh, niin kauan kun hyvin menee, mitä sitä vanhoja murehtimaan. Jos vaikka keskittyis elämään.

Gerbiili on palannut vahvasti elämään. On tosi pirteä ja eloisa nykyään, vaikkei sitä tule edes kovin usein ulkoilutettua. Lihonutkin on ihan normaalin elukan mittoihin. Ja silloin oli ihan kuolemankielissä, olin ihan varma että kuolee, kun laihtui ja lakkasi papanoimasta. Ilmeisesti pieni paasto ei ole niille pahasta.

Kissa pysyi koko kesän kotona. Se on tuon nuorimmaisen perään ihan mahdoton. Se saa velloa ja roikotella sitä miten tahtoo ja se vain kellahtaa ja antaa sille mahansa rapsuteltavaksi. Kiittelen itteeni  siitä että olen halunnut suorittaa kaikki ikävät toimenpiteet kissalle itse niin että sillä on pysynyt yksi luottohenkilö jolta saa pelkkää hyvää. Se on niin arka elukka, että muistaa kaiken ikävän tosi pitkään.

Koirakin porskuttaa yhä ja edelleen. Särky ja sydänlääkkeillä. Mutta juosta hilppasee vielä sillointällöin spurtin kun oikein innostuu. Kuulo on ehkä heikentynyt (tai sitten muuttunut iän myötä valikoivaksi)

Koulutehtävä vähän tihkaisee. Olen luvannut itselleni uppoutua siihen huomenna. Yhden viikon olen jo puurtanut sen parissa, mutta sitten piti ottaa pientä breikkiä. Toisen tehtävistä sain tehtyä ja lähetettyä. Tuo jäljellä oleva on vaan vähän laajempi juttu. Eiköhän se siitä kun vähän kovistelen itteeni.

Syksy on aina pikkusen ankea vuodenaika mulle, mutta toisaalta energinen. Aurinkoisia päiviä jään kaipaamaan, ja loskaisesta harmaudesta en tykkää. Joulu on pieni valopilkku synkkyyden keskellä. Onnksi on täällä leivari ja takka, ne lisää huomattavasti sisäviihtyisyyttä kylmenevinä iltoina. Ihan oikea tuli. Nam!