Viime viikolla töihin tuli koira joka oli penikoimassa. Pennun pää oli jo näkyvillä. Itse en ollut paikalla kun sitä avustettiin, sillä lopputuloksella että pää jäi vetävän käteen. Keisarinleikkauksessa todettiin että pentu oli ollut kuolleena jo jonkin aikaa. Hajusta ja penikan loppuosasta päätellen hajoaminen oli jo hyvässä vauhdissa. Toinen pentu oli ilmeisesti ollut vielä jokin aikaa sitten hengissä, muttei siihen saatu eloa enää synnytyksen jälkeen. Emo jäi henkiin.

Eräänä iltana tultiin kaverin kanssa yhteisestä harrastuksesta, kun kaveri sai mieheltään lyhyen puhelun. Kaveri sanoi että ok, eiköhän me Lempin kanssa tulla hakemaan lapset. Kaverin mies oli käynyt harrasteen aikana auttelemassa sukulaistaan ja joutui ottamaan lapset mukaan reissuun. Paluumatkalla oli nähnyt eräässä tienhaarassa kuolleen miehen. Oli soittanut poliisit paikalle ja odotteli niitä pikkutyttösten kanssa. Kävin sitä minäkin vilkaisemassa ja näytti ihan kadehdittavalta lähdöltä. Makasi polvet koukussa kädet levällään ihan levokkaan näköisessä asennossa sellaisissa kamppeissa että oli varmaankin viettänyt pihalla puuhakkaan viimeisen päivän.

Pääsiäistä vietellään. Poikkeuksellisesti koko oma lauma kasassa. Nämä päivät olen ollut ihan muiden riepoteltavana. Ensin tuli sukulaisten koirat hoitoon torstaina. Niiden kanssa piti aloittaa oikein ajatuksen kanssa, kun meillä on nuo kissat ja koirat ei ole varsinaisesti tottuneet kissoihin. Kuin ei myöskään meidän kissat koiriin.

Hommaan piti tarttua ajatuksen tasolla jo ennen kun tulin kotiin. Kaverit on kumminkin ihan kunnioitettavan kokoisia (pyreneitten mastiffi ja labbis) Sopeuttamista varten piti tehdä suunnitelma joka lähti heti siitä kun hain koirat kotoansa. Kylmästi nappasin kaverit autooni ja tein asenteeni pomona selväksi. Sisälle mentiin ensin hihnan kanssa, minä ensin ja koira sitten. Aloitin vanhemmasta (labbis) koirasta. Sillä on kissan metsästysviettiä taustalla. Ensimäinen ilta sen kanssa kuljettiin hihnan kanssa (sidottuna vyöhön) ja jokaisesta tuijotuksesta kissan suuntaan annettiin terävä äänihuomautus. (kuin myös yrityksestä hyökätä) Mastiffi väisti luontojaan tuijottavaa kissaa, joten en aluksi puuttunut sen käytökseen.

Kissoille en tehnyt mitään. Ne saivat rauhassa tutkailla tilannetta siltä etäisyydeltä kun katsoivat turvalliseksi. Kaikki toiminta pidettiin sisällä mahdollisimman rauhallisena ja luonnollisena, pointtina tavoite että tulemme elämäämään sovussa toistemme kanssa.

Toisena päivänä labbis väisti kissan katsetta niiden kohdatessa, joten se pääsi irti hihnasta. Kun mastiffin rohkeus lisääntyi kissojen suhteen ja tuijotus muuttui haastavammaksi aloin korjata sen käytöstä äänikomennoin. Hellimistä ja huomiota sai vain rauhallisessa mielentilassa oleva koira. Pikkuhiljaa kissojen rohkeus koirien suhteen lisääntyi. Tänään tiukatkin ohitukset sisällä sujuivat jo ilman minkäänlaista reagointia kummaltakaan osapuolelta.

Lenkkeilyssä mulla oli tyttäret apuna. Ne veti into piukeena pitkää lenkkiä mastiffin kanssa ja minä hoitelin jalkavikaista labbista pienemmillä lenkeillä.

Pihalle en kuitenkaan päästänyt kissoja, koska en halunnut ottaa riskiä siitä että hallitsematon kohtaaminen ulkona olisi pilannut koko operaation ja pahimmassa tapauksessa kissi olis häipynyt koko plantaasilta.

Täysin rentoa ilmapiiriä ei ehtinyt syntyä vielä 4.ssä päivässä ja koiruudet lähti tänään kotiinsa. Ikäänkun olis pieni ikävä jäänyt.. Halusin todistaa itselleni että kykenen sovittamaan kissan ja koiran toisiinsa, koska viimeisimmän oman koiran ja kissan kanssa se ei onnistunut. Tai en sitä edes tosissani yrittänyt, koska niillä oli täällä tilaa vältelläkin toisiaan ja odotin koiruuden kuolevan paljon aikaisemmin.

Lauantai meni kaverin kanssa ostoksilla seuraneitinä ja ilta kuskina kaikenmaailman humalikoille.. Ollista lähtien. Tänään järjestelin kodista parin päivän sotkut ja tiskit muiden perheenjäsenten jäljiltä ja loppupäivästä hurautin sukuloimaan äitin mieliksi. Huominen menee ipanan synttäreillä, omia pentuja kuskatessa ja lentopalloillessa. Ihka ikioma lojumisaika jäi nyt kyllä turhan vähälle. Otan sen takaisin vaikka ensi viikonloppuna.

Joskus ennen joulua alkoi ensimäinen yskä ja sen jälkeen olen yskinyt ja niiskutellut kerta toisensa jälkeen, välillä hiipuvaan ja sitten taas kiihtyvään tahtiin. Nyt tahti kiihtyvä ja kyllä ärsyttää!!!

Aika kuluu uskomattoman nopeasti. Yrittäjätutkinto ei etene. Into lopahti jossain vuoden jälkeen, kun kuvittelin jälleen kerran kaiken olevan valmista ja sain tietää että ei vielä siellä päinkään. Täytyy kyllä sanoa että harvinaisen epäselkeä opinto kokonaisuus jopa näin aikuisopiskelijalle. En suosittele kyseistä opinahjoa kenellekään irl ihmiselle. Ja edellisestä koulusta mulle sentään tipahti stipendi luokan parhaana.

Koti ja arki rullaa omalla painollaan. Kevyessä myötätuulessa. Rahaa ei koskaan ole riittävästi, mutta muuta tyytyväisyyttä ja onnea on. Ei nyt mitään erityistä hekumaa, mutta tasaista ja positiivista. Tulevaisuuden suunnitelmia on riittävästi, muttei musertavasti. Koen olevani usein tässä hetkessä. Osaan tyytyä välillä ehkä liiankin vähään. Tuntuu etten kykenisi enää pitämään kaikkia naruja hallinnassani vaikka yrittäisin. Olen sitten heittäytynyt kokonaan elämän armoille.

Ei ole pakko mitään jollain tietyllä tavalla. Kunhan heilun tuulessa ja annan vireen puhallella korvasta toiseen ja huuhdella tukkoisia ajatuksiani. Päässä tuntuu olevan kuonaa niin paljon vanhaa ettei uutta juttua saa enää järjestykseen. Unohtelen milloin mitäkin, sanoja, sen minne olen menossa ja mitä tekemään, kaikki mahdolliset merkkipäivät, ja muutama vuosikymmen on kokonaan hämärän peitossa. Lapsuudesta tulee kirkkaita välähdyksiä ja edellisten öiden unista.

On turha kysellä minkä nimisissä paikoissa käytiin lasten kanssa kun ne oli pieniä, mikä tapahtuma tapahtui minäkin vuonna, tai tapahtuiko ylipäätänsä jotain. En muista ihmisten nimiä, saatika kauppojen. En muista sanottuja asioita tarkasti enkä juuri epätarkastikaan. Jos minulta kysytään mitä tein pari tuntia sitten, joudun keskittymään ja miettimään otsa kurtussa vastausta. Kaikki tärkeä on laitettava kalenteriin ja seinälle.

Mieluummin kuin muistelen jotain, mietin niitä asioita mitä mieleen tulee: Miten jää voi kadota vaatteesta pakkasessa, vaikkei se ole tuulessa eikä auringossa? , tuijottelen kissan karvojen muodostamia kuvioita, suunnittelen mielessäni puun runkoihin esteet ettei kissat pääse linnunpöntöille, sisustan huoneita mielessäni uudelleen.. ja satunnaisesti toteutan jonkin loistavan ideani.

Tänään sain itselleni kaikkien haluaman "työpaikka idiootti" tittelin. Tehtäväni on testata idioottivarmaa systeemiä (tahattomasti) ja todeta siinä piilevät heikkoudet. Pomo suunnittelee palvelujeni myymistä muillekin yrityksille.

Kissaneitillä taitaa alkaa olla kevättä rinnassa. Sitä ei ole saanut pihalle koko talvena. Parina päivänä se on ollut pihalla ja käynyt jossain niin ettei ole edes kutsumalla tullut takaisin. Varsinaista mouruamista sillä ei ole ollut, mutta pelkään koko ajan että milloin siitä tulee lisääntymiskykyinen. Käskin pitää sen sisällä tänään, kun ajattelin huomenissa heti tuoda sille pillerit. Noh, arvata voitte pysyikö sisällä.. Jos se jostain ihmeestä saa hommattua itselleen sulhasen, on kaikki jo myöhäistä. Sitten homma on hoideltava synnytykseen saakka. Silmättömien kissanpentujen teurastaminen ei ole mun top 10 suosikkilistalla.

Toinen vaihtoehto olisi viedä se heti ensiviikolla steriloitavaksi. Sillä vaan ei ole vielä kovin paljon ikää siihen toimenpiteeseen. Nippa ja nappa voisi riittää. Ajattelin aikoinaan että hoitelisin samalla vaivalla ja sairastamisella kollin piilokivespoiston yhtä aikaa. Nyt ei vain ole yhtään sellainen fiiilis että haluaisin sairaita kissoja kotiini. Tuskin se tilanne tästä miksikään muuttuu, eipä niiden silpominen koskaan herkkua ole. Enkä tiedä mikä tilanne klinikalla on nyt, mahtuuko ensiviikolle mitään leikkauksia.

Loma on ohi, ja ajattelin herkutella viime hetkellä käymällä kirpparilla. Toisaalta just nyt ei tekisi mieli lähteä yhtään mihikään. Olli meni töihin, vetää taas pitkää viikkoa. Minä olen ollut täällä tiukasti omalla tontilla. Pari päivää olin autottomana, kun poika vei pirssin. Tai mä luovutin sen sille, kun sillä oli enemmän käyttöä. Seuraelämä on ollut lähinnä vaihtelevan jälkeläisläsnäolijan varassa. Niitä on tullut ja mennyt, ollut kuskina, käynyt bilettämässä, ollut koirahoitajana ja ties mitä. Vain minä olen ja pysyn.

Pihalla on jo selkeä kevään tuntu. Olen tämän viikon lomilla. Edellinen viikon loma oli juhannuksena. Poika vei auton, joten olen kotini vankina. Ihanaa, ei tarvitse miettiä lähtemisiä. Tilillä hohtaa 1,36 edelleen. Ollut sama saldo jo parisen viikkoa. Ei siis tarvitse miettiä myöskään minkäänlaisia hankintoja. En vaivaudu pohtimaan kuinka tuon summan saisi mahdolisimman tuottoisaasti sijoitettua.

Mielelläni olen täällä ja vain täällä ilman että tarvitsee selitellä kenellekään outoa mieltymystäni kotona lojumiseen. Vieltän aikaa kuulostelemalla mitä haluan nyt tehdä. Olen kypsytellyt mielessäni ajatusta näppiksen puhdistamisesta. Nautisekelen ajatuksesta että saan purettua koko näppiksen, putsattua jokaisen pienen näpylän ja kasattua sen takaisin paikoilleen puhtaana. Sitten voisin virittää päälle muovipussin suojaamaan sitä kaikelta moskalta.

Nautiskelen ajoittain myös television tuijotuksesta, tupakilla käymisestä grillikatoksessa, keskellä hiljaisuutta tuijotellen järvelle ja metsään, kissojen puuhastelun katsomisesta, tulien virittämisestä, lumen kolaamisesta pieninä annoksina, nautiskeleen puhtaan jäljen syntymisestä, pyykkien pesemisestä ja ripustelusta, tyhjät pyykkikorit on palkitsevia. Olen myös katsellut pikkuvessaa silläsilmällä ja mielessäni itää halpa remontti sen ilmeen parantamiseksi.

Alkuviikkosta siivosin vähän normaalia perusteellisemmin. Saatoimme viikonloppuna Ollin kanssa yhden ikuisuusprojektin pikkiriikkisen osan lähemmäksi valmista. Ilokseni löysin työhuoneesta vielä käypää maalia vuosia sitten aloitetun keittiöremontin jäljiltä. Sain maalattua verhotangon ja muutaman paneelin pään keltaiseksi.

Pojan tuttavalta saamme kenties halvalla pari auton ovea korvaamaan oman autoni ovien puutteita. Kuskin puolen sähköikkuna tipahti talvella pois paikoiltaan. Siitä saakka se on ollut pönkättynä pahvilla ja paperitukolla paikoilleen. Korjaus tulisi kenties maksamaan satoja euroja. Meillä ei ole siihen varaa vielä hetkeen aikaan. Ehkä tuo ovenvaihto hoitelee homman kuntoon. Korvaavassa ovessa ei tosin ole sähköikkunaa. Ei haittaa minua.

Poika vei auton kaupunkiin, kun sillä on siellä tälle päivälle ohjelmaa. Pitäisi tulla huomenna takaisin keskarin kanssa ja nuorin taas lähtee huomenissa koirahoitajaksi. Lähisukulaiset ovat innokkaita matkustelijoita ja me ollaan hoideltu niiden koiria. Nyt ne lähtevät senverran lyhyelle reissulle, ettei koirat ja kissat kerkiä siinä ajassa vielä tottua toisiinsa. Tyttö siis menee niiden kotiin asustamaan yönseuduksi. Keväällä koirien pitäisi tulla tänne muutamaksi päiväksi. Eilen ne kävivät tällä että pääsin näyttämään koiria kissoille. Suoritin näytön etäältä ja hihnan kanssa, tavoitteena vain se ettei kumpikaan osapuoli pääse säikäyttämään toista. Meidän kissat on vielä nuoria ja avomielisiä, joten en halua pilata niiden tottumismahdolisuuksia koiriin yhden säikähdyksen vuoksi.

Yritän pitää pääni mahdollisimman tyhjänä asioista joita "pitäisi" tehdä. Pitäisi lista tuppaa muuttumaan painostavaksi pilveksi pään päälle siinä vaiheessa kun sitä alkaa toteuttamaan. Ensimäinen asia vielä menettelee, mutta sen jälkeen mieli alkaa touhuta jo muissa listan tehtävissä ja kun kun keho ei pysty toteuttamaan samaa vauhtia kun mieli, syntyy turhautumista ja suoranaista vitutusta. Tiedostin asian vuosia sitten ja halusin päästä siitä eroon. Nyt vaikuttaa siltä että olen enimmäkseen selättänyt tarpeen ajatella asioita jotka ei ole tässä ja  nyt. Se vapauttaa mielen tarttumaan yhteen useasta eri vaihtoehdosta pitkin päivää. Juuri siihen vaihtoehtoon joka tuntuu kivalta just nyt. Tai sitten ei mihinkään. Voipi vaikka heittää pitkäkseen ja tyhjentää päätä seiniä tuijottelemalla.

Nuorimmainen läksi reissuun viikonlopuksi. Se hommasi kaverinsa kanssa kyydin julkisissa paikkakunnalle ja sieltä kimppakyydin vieraiden harrastekavereiden kautta perille. Porukka paikanpäällä on täysi-ikäistä lukuunottamatta noita kahta 15v.a tyttöä. Olli on pistänyt yhden tekstarin tytön perään, mulle ei olisi tullut edes mieleen. Mitäpä minä täältä satojen kilometrien päästä voin tehdä jos siellä akuutti ongelma. Jos taas ongelma on vähemmän akuutti, kyllä sieltä tulee yhteydenotto. Luotan aika pitkälle tyttäreni kykyyn selviytyä. Toivottavasti kuitenkaan mitään pahaa ei ole tapahtunut.

Toinen tyttö on vanhojen tanssi iässä. Tänään olis koltun sovittaminen. Laura lupautui tekemään sen, kun annoin rahat kankaaseen. Ne kävi tytön kanssa ostamassa ne. Tyttö osti itse kenkänsä ja on hommannut parturin ja meikin. Minä en tuollaisista oikein ymmärrä, kun minun aikana vanhojen tanssi tarkoitti sitä että päälle puettiin mummon vanha kolttu. En muutenkaan ole yhtään neiti. Onneksi ystävistä löytyy vähän normaalimpiakin naisia.

Poika tuli paikkakunnalle kaverinsa kyydissä. Sillä on kaverin luona bändiharkat sovittua keikkaa varten. Se on ollut kotona yötä parina edellisenä viikonloppuna, kun ilmoitin jossain vaiheessa että olis sitäkin kiva nähdä joskus. Muutoin en kysele sen kuulumisia ellei jotain asiaa ole, kuten esim tarvitseeko kyytiä paikasta toiseen. Sitten kun nähdään se kertoo kaikenlaista elämästään, kolustaan ja harrasteistaan. Suurinpiirtein kuvittelen tietäväni sen suunnitelmat elämässä eteenpäin, armeijan, koulun ym. Joskus jos olen mielenhäiriössä yrittänyt leikkiä kiinnostunutta äitiä ja kysellä siltä jotain, se on muuttunut tosi sulkeutuneeksi. Ehkä järkevänä huomaa että se on vaan feikkiä, ei mua oikeesti kiinosta :)

Olen tosi tyytyväinen pentuihini, siihen että ne hoitaa asiansa itse. Keskarin kouluinto on pikkusen notkahtanut ja arvosanat myös. Tunnistan siinä itteeni sen verran että taitaa olla ajelehtija tyyppi. Sillä menee varmaan pitkään ennenkuin sille selviää sen päämäärä elämässä, jos ikinä selviääkään. Parilla muulla on selvät sävelet ja niillä on koulunkäynti tiukasti näpeissään. On kunnianhimoa arvosanoissa ja tieto siitä mitä pitää osata ja missä pärjätä menestyäkseen. Niiden osalla mulle jää vain vähän toppuuttelijan osa. Yritän painottaa ettei arvosanat ole koko elämä, eikä epäonnistuminen ole maailmanloppu. Opiskelun ohella on jäätävä tilaa myös elää.

Niiden himo opiskella on tullut niiden sisältä, koskaan en ole ollut tekemässä läksyjä pentujen kanssa enkä vaatinut arvosanoja. Nuorimmalla meni ala-aste niin ettei koulu kiinnostanut, useat aineet tuotti hankaluuksia ja läksyjen tekeminen oli monesti itkun vääntämistä. Siitä huolimatta pesin käteni koko jutusta. Kaikki mitä mä sille annoin oli se että yritä rauhoittua ja keskity. Sen osaat minkä osaat, muuta sun ei tarvikkaan osata. Jossain vaiheessa sen asenne läksyihin sitten muuttui ja arvosanat myös. Valehtelisin jos väittäisin etten ole ylpeä niistä pennuistani jotka menestyy koulussa. Olen kyllä ylpeä myös siitä ajelehtijahuonsvotistani, joka on suloisen suurpiirteinen asioiden suhteen. Kaikkein tyytyväisin olen siitä jos jonain päivänä ne huomaa vahvasti ketä ne on ja mitä ne itse haluaa ja voivat muovata omasta elämästään itsensä näköistä.

Viikko takana. Töissä on helpottanut, kun porukkaa on tullut enemmän paikalle. Toisaalta homma muuttuu sekaisemmaksi, kun en enää ole yksin vastuussa hommista, vaan ne jakautuvat useammalle ihmiselle.

Yllättävän hyvin olen sopeutunut työyhteisöön, vaikken pidä itseäni kovin hyvänä sosiaalisilta taidoiltani. Olen saanut oman roolin. En ole tyytyväinen siihen kuinka olen kehittynyt tiedoissani, mutten ole kyllä myöskään saanut juurikaan kannustusta kehitykseen. Olen vetäytynyt taka alalle antaen toisille enemmän tilaa hankkia tietoja ja taitoja, koska heillä on alan koulutus meneillään. Minä en ole vielä koulutusvuorossa.

Minuun ei juuri luoteta osaamisen suhteen, mutten ole varmaankaan antanut siihen aihettakaan. Minun tapani oppia ja kantaa vastuuta on erilainen kuin muilla. En ole kunnianhimoinen, enkä pyri näyttämään kenellekään muulle kuin itselleni. Olen sen verran erakko ja laiska etten viitsi puskea itelleni tilaa ja päteä virheettömyydelläni. Jos tilanne vaatii pyrin kyllä täyttämään odotukset. Jos niitä siis olisi.

Jollain tasolla olen epävarma itsestäni, varsinkin jos minua kyleenalaistetaan. Toisaalta olen ihan tyytyväinen itseeni tällaisenaankin. Pidän itseäni ihan älykkänä ja taidoiltani hyvänä, jos saan hioa niitä. Tärkeimmäksi roolikseni koen tällä hetkellä työilmapiirin kehittämisen. Pyrin olemaan inhimillinen ja välttelen pahan ilmapiirin luomista. Sitä syntyy pahan puhumisella ja negatiivisiin asioihin keskittymisellä.

En tiedä onko minun tavoitteeni huomioitu työpaikan hyvinvoinnin suhteen. Tuskin kukaan edes ajattelee koko asiaa. Ehkä se kuitenkin pitää kokonaisuutta tasapainossa. Enkä minä mitään mitallia siitä kaipaakaan. Jos onnistun keventämään ristiriitoja ihmisten välillä, on se hyväksi myös itselleni tuossa yhteisössä.

Ohessa yritän kerätä jonkinlaisia taitoja tehdä työtäni ja lisätä työtehoa. Yritän paikkailla huonoa muistiani muistilapuilla ja koitan mahdollisuuksien mukaan keskittyä niihin asioihin jotka koen vastuualueekseni. Jotkin seikat haittaavat työskentelyäni ja ilmaisen ne, jos minulta kysytään. Ei ole juuri kyselty. Ilmaisen ne myös sitten, jos ne käyvät rasittamaan minua liikaa.

Päivä valunut kotona lojuessa. Amulla unta tosi pitkään. Siirryin illalla keskarin huoneeseen ja jätin Ollin valtaamaan meidän vuoteen. Nuhasena se kuorsaa välillä tosi äänekkäästi.

Sunnuntain kunniaksi saunottiin päiväsauna jonka jälkeen Olli lähti kuskaamaan poikaa opiskelupaikkakunnalle. Olli teki myös päivän ruuan. Mun suorituksiinii on kuulunut vain eilinen siivoaminen ja pyykin pesu. Kädet kaipaa punttijumpaa. Ne puutuu öisin jatkuvasti. Omaa laiskuutta kun en ole tullut jumpanneeksi.

Nuorin sanoi että käydään liian harvoin sukulaisissa, varsinkin kattomassa vanhuksia, kun ne kuolee kohta. Tottahan se toki on. Huomenna alkaa arki täysillä. Illalla lentopallo Ollin kanssa ja keskiviikko ohjelmisoon on tullut jälleen näytelmäharjoitukset. Isä liittyi samaan porukkaan. Eka kerta kun mulla ja isällä on joku yhteinen säännöllinen juttu. Ja vielä ilman äitin läsnäoloa. Vaikken enää mitään kaunoja kanna äitiäni kohtaan, mutta tosiasia on että se vie läsnäolollaan huomion kaikilta muilta. Sitä tapaan mielelläni muissa merkeissä.

Porukoilla on ollut kissa muutaman kuukauden. Niillä on ollut aiemmin koira vuosikymmeniä, mutta kissasta ne ei ole tykänneet. Ne jätti jopa lintujen talviruokinnan välistä kissan vuoksi. Itsekään en viitsi edes aloittaa talviruokintaa, kun lintulaudasta tulee kissojen pikaruokabaari. Parempi että lintuset hakeutuu turvallisemmille lintulaudoille silloin kun vielä ruokaa löytyy.

Yritän saada nyt nuo 2 mirriä pysymään tallessa mahdollisimman pitkään. Pidän ne öisin sisällä. Tarkoitus olisi leikkauttaa Neiti kevään aikana ja poistattaa Kollilta piilopalli samoihin aikoihin. Toinen siltä on jo viety. Niillä on kummallakin oma luonteensa. Kolli on laiha, iso, itsenäinen, etäinen ja varovainen, Neiti on sosiaalinen sylissä kiehnääjä, pieni ja pyöreä, perinteisen kissan värityksellä, Kolli pyytää maukumalla isolla rumalla äänellä ja Neiti tulee jalkoihin pyörimään ja hosuu pikku tassuillaan jos tahtoo jotain. Kumpikaan ei raavi ja antavat käsitellä itseään.

Keskenään niillä on ihan omat kissajuttunsa. Hurjaa painia pehmoisilla tassuilla ja hellin hampain. Kun neiti tuli meille, se oli 3kk.n ikäinen ruipelo ja Kolli siitä muutaman kuukauden vanhempi. Neiti oli noin 1/3 kollin koosta. Kun ne tutustui toisiinsa noin viikon kuluttua, iso kolli hivutti itsensä Neidin viereen ja alkoi imeä lutkuttamaan neidin korvallista. Nytkin se tekee sitä vielä toisinaan. Vie vähän kovan kollin katu uskottavuutta.

Olin jo luvannut itselleni että kun vanhoista lemmikeistä aika jättää en uusia ota. Vaan kyllä niistä on niin paljon iloa seuraa ja kodikkuutta että pitää vähintään tuollaiset olla.

Käväisin puolenhehtaarin metsässä ja tulin huomanneeksi että kenties lääkityksellä on osuutta nykyiseen hyvinvointiini. Jossain vaiheessa aloitin mielipuolipillereiden käytön ja olen jatkanut sitä sinnikkäästi. Tällähetkellä annos on todellakin puoli pilleriä ja jos tämä elämän sietämätön keveys on niiden ansiota, niin nappia huuleen vaan.

Eräältä hoitoalan ammattilaiselta sain ensimäiset nappini ja kehtasin myöntää ääneen että kyse on ihan oikeasta masennuksesta eikä vain hävettävästä oikuttelusta. Jotenkin hämmentävä ajatus, että se kuunteli mun onnettomia ruikutuksia elämästä jossa oikeastaan mikään ei ollut kunnolla pielessä samalla kun se ite kävi syöpähoidoissa. Itse asiassa mun hoitoni tuntui jäävän vähän kesken kun aikoja peruuntui sellaista tahtia että annoin viimein olla. Olin jopa loukkaantunut siitä ja oletin että se taitaa vähän vältellä mun tapaamisia, kunnes näin sen kuolinilmoituksen lehdessä. Aika pitkälle vietyä välttelyä jos se siitä oli kiinni.

Kolesterolit on korkeella. Testimielessä olen nyt ottanut viikon verran 2cl viskiä (sain 40v lahjaksi ja on ollut Ollilta piilossa kaapissa vuosia, kun alkoi vajeneen omia aikojaan..) ja kun se loppui siirryin punkkuun. Aion sijoittaa konjakkipulloon joku päivä. Mun elämässäni on ollut niin paljon raittiita päiviä että suorastaan V***taa jos niiden takia kuolen aikasemmin johonkin rasvatautiin. Jos elämä sen vaatii niin alan vaikka käyttämään viinaa. Epäilen että alkoholisoitumisen riski on mun kohdalla häviävän pieni. Jos tilanne tuntuu muuttuvan, lopetan itsehoidon.

Onpa aikaa kulunut sitten viime päivityksen. Kesän jälkeen olen saanut lopetettua yhden koulun ja toista en ole vielä aloittanut. Yrittäjän ammattitutkinto on vielä näyttämättä. Työpaikka on ja vielä sellainen jossa viihdyn. Eläimet on osa elämää läheisesti, vaikken enää navetoita kiertelekään. Perheen jäsenenä on 2 nuorta kissaa, vanha kissa ja koira ovat poissa keskuudestamme.

Jonain päivänä autoillessa mietin kuinka olenkaan päätynyt tähän pisteeseen missä elämä on näinkin tyydyttävää. Kuinka olen siirtynyt masennuksesta täyteen elämiseen sellaisten asioiden parissa jotka on mulle mielekkäitä. Kuinka voin herätä aamu toisensä jälkeen innokkaana lähtemään liikkeelle. Ja oli aika kun kuvittelin että elämäni on ohitse. Kun tunsin sekä kehossa että mielessä ettei mitään ole enää edessä.

Tästä kohtaa katsottuna muutos parempaa on alkanut siitä kun tunnistin mitä minä haluan ja uskalsin lähteä tekemään valintoja sitä kohti. Aikaa on vierähtänyt 10v. Eikä siinä vielä kaikki että tunnen itse eläväni täyttä elämää, ohessa on kehittynyt 3 pentua lähes aikuiseksi ja niidenkään elämässä ei ole toistaiseksi mitään sellaista minkä takia olisin yleettömän huolissani.

Tässä elämässäni en kihise raivosta, en jatkuvasti varaudu pahimpaan, en latista toiveitani, mietin mahdollisimman vähän menneitä ja tulevia, luotan siihen että asiat järjestyy, uskallan uskoa kaikesta parasta mahdollista ja en koe tarvetta muuttaa itseni ulkopuolella tapahtuvia asioita. Juuri nyt minä OLEN tässä keskellä kaikkea ja sitä ei mikään voi muuttaa.

Nyt alkaa väsyttää, onneksi huomenna alkaa uusi työviikko. Tässä on vedetty nyt läjä velvollisuuksia nippuun ja viskattu menneisyyteen. Edessä on viimeinen työviikko ennen viikon kesälomaa. Siitä onkin aikaa kun en ole viettänyt kunnon kesälomaa.

Tyttö pääsi ripille, huolimatta siitä että:

- toinen kakku oli sisältä raaka, molemmat kakut ihan liian märkiä,

-kahvinkeitin hajosi pari viikkoa sitten, eikä uutta ole hankittu,

-kaasu loppui kesken sopan keittämisen,

-patterit oli loppuneet sekä kamerasta että koko kämpästä,

-anopille aiotut gluteenittomat tarjoamiset ei sitten olleetkaan gluteenittomia,

-vesiraana alkoi kusta saumasta,

-kukaan ei muistanut pistää vessaan pyyhkeitä,

-pönttö liruttaa niin pahasti että säiliö pitää ruuvata kiinni käytön jälkeen,

-ulkotilat jäi siivoamatta,

-poika ei ollut kotona,

-juhlakalun koltussa ei hinkselit pysyneet paikoillaan,

-minä kerkisin käydä vain hätäseen suihkussa, mutten kerennyt edes tukkaani laittaa, saati naamaa,

-muurahaisia vilisteli pitkin lattioita ja kissa kantoi viimehetkeen saakka saaliitaan tytön matolle.

Osallistujia oli vähän, mutta riittävästi. Multa vain alkaa olla puhti poissa näiden bileitten järjestämisen kanssa, varsinkin kun aikaa oli vain muutamana iltana töiden jälkeen ja lauantaina. Välissä vetelin teatteriesityksiä. Onneksi esiintymiskausi lopetettiinkin jo perjantaina, poiketen aiemmista suunnitelmista.

Tää nykyinen elämäntapa ei paljon löysää anna, miten mä aina ajaudun jaksamiseni äärirajoille?? Tai siten mun jaksamiseni hiipuu vuosi vuodelta.

Nyt on otettu ensimäinen viikko tuntumaa traktorihommiin. Toivon mukaan siemenet on pellolla suht tasaisesti. Vaihdekepit alkaa olla tuttuja, kuten myös ajolinjat ja traktorin kääntösäde.

Tuntuu mukavalta että mua odotellaan jo takaisin varsinaiseen työhöni. Mun elämääni kuvaa tällähetkellä parhaiten sana rikas. Vain rahaa puuttuu, mutta sehän ei tuo onnea eikä elämänlaatua. Näin on ihan hyvä :)

Se tuntuu pitävän paikkansa että elämässä on ne asiat vallitsevia, joita itse ylläpitää. Jos miettii pahoja ja kurjia juttuja, elämä on sellaista. Kun keskittyy hyviin asioihin, elämä on hyvää. Tai sitten silloin kun asiat on päässä hyvin, ei pieniä epäkohtia edes huomioi, tai ne jättää omaan arvoonsa. Kiva kun nyt on vara valita. Silloin kun pää on mustaa täynnä, siihen ei ole varaa. Hienoa että sain kokea tämänkin elämänvaiheen!! Ja materiaalisella tasolla kaikki on ennallaan. On tää elämä jännä juttu..

Voi hyvä aika, mikälaisen selviytymissopan olen ympärilleni kehitellyt. Tässä alkaa nyt olla niin monta projektia täysillä käynnissä, etten tiedä mitä kaikkea olisi järkeväää tehdä ja missä järjestyksessä.

Projekti yksi, vakituinen työpaikka. Se oli juuri sitä mitä hain ja halusin. Opiskelu työtehtäviin vielä vaiheessa kaiken tämän ajan jälkeen. Uutta opittavaa ja vanhan omaksumista riittää. Rakentavaa palautetta saan säännöllisesti.

Projekti kaksi koulu. Sinne suoritettavat etätehtävät vievät oman aikansa, kuten myös itse asian oppiminen. Ulkoläksynä miljoona koirarotua.. Vieläkään en ole päässyt työssäoppimispaikalle suorittamaan tehorypistystä itse homman hanskaan ottamiseksi. Syynä osittain työpaikka ja sen vaatima panostus. Koulussa myös yrittäjätutkinnon suorittaminen. Pikkuhommahan se on perehtyä yrityksen perustamisen saloihin teoriassa..

Projekti kolme näytelmä. Replojen pitäisi olla jo takaraivossa. Harjoittelutahti kiihtyy ennen esityskautta. Herra armahda kun sain miltei pääroolin!!!

Projekti neljä pellon käsittely. Lupasin, jo ennen kuin sain vakkari paikan, tehdä kaverille peltohommia keväällä. Ajankohta on nyt käsillä. Homma on mulle ennestään tuntematon. Olen mä nyt pari traktorikurssia käynyt läpi, mutta ihan oikean työn tekeminen ja tuloksen aikaansaaminen on eri juttu. Sain kaverilta kirjan jota tutkimalla saan teoriapuolesta jotain käsitystä. (millä ajalla???) Samaan aikaan töissä on paniikki tilanne, kun avustajat on kaikki yhtäaikaa koulutuksessa ja ties missä. Huono aika poistua paikalta, vaikka tiedossa se on ollut kuukausia.

Projekti viisi, perhe. Olisi se aika vuodesta kun viimeinen pentu käy rippikoulun. Samalle viikolle sattuu työtä, näytelmäharjoituksia ja kenraalit, loppurypistyksenä yhdelle päivälle rippijuhlat ja näytelmän esitys. Vois ressata jos miettisin.  (siivous, tarjoilut, vieraat, aikataulutus..??) Kirkossa en aio esittäytyä tälläkään kertaa.

Kaiken kruunaa akuutti rahapula. Tyhjästä voisi nyhjästä rahaa keskarille ranskan matkaan, nuorimmalle rippipukuun, sukulaiselle synttärilahjaan, pentujen vuokrakämppään, puhumattakaan siitä että Ollilla ei ole enää ehjiä vaatteita, kuten ei pojallakaan, pari pentua tarttis silmälasit, kuin myös minä, kolmannellekin lasit on hankittava todennäköisesti parin vuoden sisällä. Lisä tienestejä ei irtoa edes ahteria kauppaamalla, kun on tuo ulkoinen habitus sen verran halvan näköinen.

Kaiken tämän keskellä luotan siihen että kyllä elämä kantaa, yksi asia kerrallaan, eikä lopun viimein mikään ole kovin vakavaa. Istun iltaisin pihalla tupakilla ja hengittelen kevätilmaa savun joukossa. Kuuntelen kun linnut kirkuu ja puut suhisee tuulessa. Niillä ei ole kiire minnekään, aina on vain tämä hetki, ja tässä hetkessä yritän elää minäkin. Se rauhoittaa kummasti :D

Äiti pääsi yllättämään. Se otti eilen yhteyttä ja halusi että käytän sitä lähicityssä vaatekaupoilla kun mulle sopii. No mulle sopikin yllättävän nopeasti, eli tänään.

Matkalla sain tietää että shoppailun kohde olenkin minä. Se oli listannut kamppeita joita lehden mukaan kaikilla naisilla pitää olla vaatekaapissaan. Nyt mulla on sitten pitkä ja lyhyt musta hame, pari jakkua ja juhlavampi paita sekä uudet rintsikat. Myös juhlavat korkokengät kuului ostoslistaan. Sukkahousut jäi ostamatta vaikka ne olisi olleet olennainen osa mun vaatekaappiini. (Äidin mielestä) Äiti on joskus kokenut mun puolestani jotain häpeän tapaista kun olen ilmestynyt sukujuhliin ilman sukkahousuja (paholaisen keksintö koko kapistukset!!!)

Kieltämättä oli ehkä jo aikakin hankkia tuollaisiakin vaatekappaleita. Farkut ja kauhtuneet t-paidat ei ehkä ole päälle 4-kympppisen yllä mikään juhlien somistus. Toisaalta eipä nuita juhliakaan ole kovin paljon ollut.

Huomenna pääsen testaamaan uutta tyyliäni sukulaispennun synttäreille. Ja äitin eläkekukkaro on huomattavasti kevysempi vanhan ihmisen kannella. Toisaalta jos se tykkää yhtä paljon törsätä mun vaatteisiini kuin mitä minä tytöilleni, niin lienemme molemmat saaneet jotain. Me lähdetään huomenissa ostamaan omalle tytölle polkupyörää rahoilla joita ei ole.

Kiireinen elämä jatkuu. Ensimäinen koulukeikka heitetty ja sen jälkeen pistin hankintaan kasan rompetta jolla pääsen hommaan kiinni. Ensi viikolla lienee minimirojut kasassa. Asiakkaita olisi jo pienen jonon verran. Koulun tavoitteesta olen jäljessä, kun ei ole ollut millä tehdä. Ensi viikonloppuna käyn saamassa lisää oppia.

Töissä näyttää siltä että kävin ilmoittamassa itseni pois työvoimatoimistosta. Menen sinne takasin sitten jos/kun tilanne muuttuu.

Olen palannut niille juurille, joista lapsena haaveilin. Pitkä lenkki piti kiertää, ennenkuin osasin hakeutua sellaisten asioiden pariin jotka ovat minulle ominaisia. Ehkä lenkin varrelta tuli kuitenkin mukaan asioita jotka laajentavat näkemystäni. Nyt kun olen löytänyt kutsumukseni on niin helppoa paneutua asioiden oppimiseen ja omaksumiseen, kun ne ihan oikeasti kiinnostavat.

Ajankohtakin taisi olla viimeinen mahdolinen. Jos olisin jättänyt homman myöhempään, olisin ollut  armottoman ikärasismiin armoilla. (Saatan olla jo nytkin..)

Eilen iltana kävin pitkästä aikaa alkoholin kanssa kapakissa. Edellisestä kerrasta on niin kauan etten muista. Kuukausia kumminkin. En juonut itseäni pöydän alle vahingossa.

Kyllä on elämä nykyään pirun kiireistä. Töitäkin saan vaihteeksi tehdä, palkassa sitä ei juuri huomaa. Kouluun hain, kävin haastattelussa, heittäydyin epätoivoon suuren hakijamäärän ja pienen sisäänpääsijämäärän edessä. Turhaan. Pääsin sisälle :D Riemun tunne oli suuri. Kodin, kaksien töiden, alkavan koulun ja lentopallo harrastuksen lisäksi kesä ja näytelmän ensi-ilta lähestyvät säälimättömästi.

Ollin kanssa etenee ihan mukavasti, kun emme ole liikaa yhdessä. Sen ajan minkä olemme, yritän elää sovussa. Eikä se ole vaikeaa. Ihan hienoa että tässä iässä olen aloittanut uuden elämän, joka sisältää sellaisia asioita jotka olen itse valinnut elämäni sisällöksi. Se muuttaa kummasti sitä miltä koko maailma näyttää. Suosittelen lämpimästi!

Perjantai oli jännä päivä. Heräsin kotona rauhassa 3.n työaamun jälkeen. Facessa näpätessä M lähetti mulle viestiä, jota en saanut, kun kone alkoi jökkäileen, mutta soitti sit mulle ja kysyi pääsisinkö laittaan sen tukkaa ja namaa, kun on lähdössä miehensä kanssa tuttavan häihin muutaman tunnin päästä. Tein vähän kotipakollisia ja lähdin liikenteeseen. Postilaatikolla törmäsin postinjakajaan ja tein sen kanssa vaihtarit ikkunan kautta, annoin lähtevän kirjeen ja sain päivän postit. En ole vielä koskaan tähän mennessä osunut postin kanssa yhtä aikaa laatikolle vaikka ollaan oltu täällä jo reilut 10v.

Kaverilla tunnelma oli rento huolimatta kiireestä ja vastoinkäymisistä. Naurua riitti. Pistin sille kireän nutturan pään päälle ja näkymättömät meikit naamaan. Ja mä olen ollut yleensä naisporukoiden äijä, eli se joka vähiten tietää meikeistä ja karvoista..

Lähdin jatkamaan omia päivän kuvioita, eli kysymään jo noin 4.nnen kerran jakajaa nettitikulle, että nuorinkin pääsisi kannettavallaan nettiin tän pöytäkoneen lisäksi. Nyt se oli viimeinkin tullut ja samalla kun sitä asenneltiin sain kännyyn tekstiviestin että koiran tuhkat on noudettavissa. Hain ne samasta rakennuksesta siinä odotellessani. Sain siis hoideltua 1 pitkään roikkuneen asian ja 1 yllättäin järjestyneen asian yhdellä kertaa. Siitä oli helppo jatkaa ruokakaupan kautta kotiin.

Nuorimmalle oli koskettava paikka kun näki tuhka-astian. Mä olen joskus miettinyt että ei ne varmaan ole "oikeat" tuhkat niissä uurnissa, mutta kyllä toi meidän 40kg.n (elopaino) astia painoi huomattavasti enemmän kuin vieressä ollut alle 20kg.n (elopaino) loota. Kieltämättä herkisti vähän minuakin kun sanoin tytölle että ripotellaan sitten kauniina kesäpäivänä tuhkat pihaan, niin L pääsee vapaaksi lootastaan. Tyttö sanoi että sillä on koko päivän ollut tavallista enemmän L mielessä ja sitä ollut ikävä. Ja sit mä toin sen tuhkat mukanani, se pisti sen itkemään. Mä sanoin että ehkä L.n henki oli sen vierellä tän päivän kun tiesi että tuhkat on matkalla kotiin. Mistä noista tietää suuntaan tai toiseen. Vaan sen verran noita telepaattisia sattumia on silloin tällöin että kyllä jotain muutakin on kuin tää silmin nähtävä, niin uskon.

Töitä on tarjoiltu tämänkin vuoden puolella. Navettaa parit pienet ja klinikkaa jopa pari viikkoa putkeen. Olo on kuin voittajalla, kun ihan kotoa kysellään töihin :) Koulusta ei ole vielä kuulunut mitään. Isosti toivoisin pääseväni..

Perinteinen joulu meneillään. Koko perhe kasassa. Päivät alkaa myöhään ja kukin saa möyriä peitoistaan silloin kun tahtoo. Tulia pidetään päivittäin takassa ja leivinuunissa, että sisällä tarkenee hillua kalsareissa. Aika kuluu telkkarin, tietokoneen ja välillä jonkin seurapelin äärellä. Ruokia on kerättynä takkahuoneen kylmälle lattialle josta niitä saa hakea halutessaan. Osa ruuista on jopa jäässä. Välillä joku urhea uskaltautuu ulos tekemään jotain pientä. Minä kävin eilen vähän lapioimassa lunta ja hain puita. Poika kävi kolaamassa jäältä lunta ja Olli lumesi taloa. Itse toivon että näiden päivien tarkoitus on minimoida pakollisten asioiden määrä.

Itse katselin eilen ihan vapaaehtoisesti vähäisiä paperiasioitani. Maksoin kassan laskun, keräilin kasalle papereita joista pitää saada kopio edelleen lähetettäväksi. Maanantaina voin tarttua niihin.

Koulun päättäjäisetkin tuli käytyä. Kaikki eivät vielä saaneet päättötodistustaan suorittamatta jääneiden kurssien takia. Minä sain. Kaikki aineet 3 ja stipendi menestyksestä. Wohoo!! Itse sisälläni tiedän etten ollut paras läheskään kaikessa, mitä käytäntöön tulee. Tein vain läksyni tunnollisesti. Ja läksyissäkään en ollut kiitettävän 10 arvonen, kuin en myöskään suorittamissani teoriakokeissa. Silti oli ihan mukava tunnustus niistä asioista joille annoin kaikkeni. Kurja että koulu loppui. Eläin asiat on minun juttuni ehdottomasti.

Nyt vain teen kaikkeni että pääsisin seuraavaan kouluun!!

 Flow loppui. Sen jälkeen olen pessyt pyykkikoneessa yhden kännykän, hukannut  ja noutanut kymmenien kilometrien päästä toisen, pistänyt auton pakoputken takaisin kannattimiinsa, kärsinyt puutuvista käsistä ja epämääräisestä ärtymyksestä.

Olen myös ollut ilman tupakkaa vajaan viikon, jonka aikana koira muuttui lopetuskuntoiseksi. Nuorimmaisen kanssa houkuteltiin takapäätä raahuna perässään vetävä "vasikka" omin jaloin lopetushuoneeseen, että sen viimeiset hetket olisivat olleet mahdolisimman normaalit. Ja olihan ne. Omalle petilleen nukahti raskaasti kuorsaten samalla kun porukalla rapsuteltiin sitä lempi paikoista. Sitten kaveri jätesäkkiin, pakkaseen ja odottamaan tuhkaukseen toimittamista. Kotipiha täynnä isoja tassujälkiä ja nurkat irtokarvoja. Kyllä se laittaa raavaankin naisen itkemään, kun pitää päättää uskollisen, positiivisen, lempeän, herkän, aran ja aina iloisen kaverin tappamisesta.

Ja sitten alkoi joulun valmistelu.